JOHDANTO
Tervetuloa Merenkurkun alueen yhteisille ilmanlaadun seurantasivuille.
Sivuilla on tietoa päästöistä ilmaan, niiden terveysvaikutuksista
ja ilmanlaadusta Merenkurkun kummallakin puolella. Sivuilla esiteltävät
tulokset ovat kuntien, Länsi-Suomen ympäristökeskuksen
ja Västerbottenin lääninhallituksen tuottamia. Näiden
sivujen tiedot on tarkoitettu sekä yleisölle että viranomaisille
ja tarkoituksena on tuottaa entistä parempaa tietoa Merenkurkun alueen
kokonaistilanteesta.
Alueen luonne
Ilmastolla on suuri merkitys sille, miten ilmansaasteet vaikuttavat ihmisiin
ja ympäristöön. Tuuli ja lämpötila vaikuttavat
siihen, miten suuriksi ilman saastepitoisuudet nousevat. Myös maastonmuodoilla
on suuri merkitys. Painanteissa sijaitsevissa taajamissa on erityisesti
talviaikana suuri inversiotilanteiden riski. Lämmityksen tarve kasvaa
kylmänä vuodenaikana, jolloin puu- ja öljykattiloita käytetään
enemmän ja lämpövoimalat tuottavat enemmän energiaa.
Myös ajoneuvojen päästöt lisääntyvät,
koska kylmät moottorit polttavat käynnistettäessä
epätäydellisesti polttoainetta ja tuottavat siten enemmän
saasteita.
Koko Pohjois-Skandinavian alueella vallitsevat samankaltaiset ilmasto-olosuhteet
tuulien puhaltaessa enimmäkseen etelästä ja lännestä
. Rannikolla ja tunturissa tulee yleensä enemmän kuin sisämaassa,
mikä merkitsee, että sisämaan taajamien saastepitoisuudet
ovat vaarassa nousta. Tuulennopeus on keskimäärin suurempi syksyllä
ja talvella, mutta silloin se myös vaihtelee eniten. Keväisin
ja kesäisin syntyy maa- ja merituulia, joita ohjaavat veden ja maan
väliset lämpötilaerot. Tuulet ovat syklisiä vuorokauden
aikana ja suunta on joko mereltä maalle tai päinvastoin lämpötilaeroista
riippuen. Sademäärä vaikuttaa siihen, miten paljon maahan
ja veteen kertyy happamoittavia aineita. Länsipohjan rannikon ja
sisämaan vuosittainen sademäärä on n. 600-800 mm ja
Pohjanmaan rannikkoalueen 450-550 mm. Länsipohjan tunturiseudulla
sademäärä on yleensä suurempi - lähemmäs
1300 mm.
|