Minkälaista Pohjanlahden ja Merenkurkun pohjaeläimistö on?

Merenkurkun pohjaeläimistö on suhteellisen lajiköyhä esim. Ruotsin länsirannikkoon verrattuna, mikä johtuu lähinnä veden suolapitoisuudesta. Suolapitoisuuden vaikutusta lajien levinneisyyteen käsitellään lähemmin jaksossa, joka käsittelee pohjoisia levinneisyysrajoja. 

Pohjanlahden makroeläimistöä dominoi useimmiten kolme lajia (yli 95 %): valkokatka (Monoporeia affinis), liejusimpukka (Macoma baltica) ja kilkki (Saduria entomon). Syviä pohjia dominoivat valkokatka ja kilkki, liejusimpukka puolestaan dominoi matalampia pohjia (alle 40 m). Merenkurkun pohjoispuolella suolapitoisuus on liian alhainen, jotta liejusimpukka viihtyisi.

Pohjaeläimistössä on tapahtunut muutoksia viime vuosina, koska valkokatkakanta taantui voimakkaasti vuonna 2000. Sekä valkokatkan esiintymistiheys että biomassa alenivat huomattavasti Merenkurkussa ja Pohjanlahdella. Merisukasmato (monisukasmato - tulokaslaji) lisääntyi samalla ja lisääntyy edelleen. Tästä suuntauksesta voit lukea lisää esim. Norrbyn asemien pohjaläimistöstä kertovilla sivuilla. 

Koska Suomen ja Ruotsin ympäristönseurantamenetelmät poikkeavat toisistaan, biomassan maantieteellinen vaihtelu esitellään kummankin maan osalta erikseen. Biomassat vaihtelevat vuodesta toiseen, mutta esimerkiksi on valittu yksi vuosi. Biomassa lisääntyy pohjoisesta etelään siirryttäessä, mille saattaa olla useita selityksiä:

Selkämeren suurempi kasviplanktontuotanto tuottaa suuremman makroeläinbiomassan Perämereen verrattuna. Sedimentoituva kasviplankton on pohjaeläinten tärkeä ravinnonlähde.
  
Eläimet altistuvat Merenkurkussa ja Perämerellä suolapitoisuuden vaihtelun aiheuttamalle stressille. Yksilöt kasvavat huonommin etelämpänä eläviin pohjaeläimiin verrattuna, koska energiaa kuluu enemmän solujen suola- ja nestetasapainon ylläpitämiseen.
  
Liejusimpukan (Macoma baltica) pohjoisraja on Merenkurkussa ja simpukoiden biomassatuotanto on korkea Merenkurkun eteläpuolisilla asemilla. Voimakkaasti kuormitetuilla alueilla ja makeampivetisessä sisäsaaristossa liejusimpukkaa ei esiinny, joten biomassa on alhaisempi esim. Vaasan edustan näytteenottopaikoilla.
  

  
Makroeläinten kokonaisbiomassa kasvoi Pohjanlahdella 1960-1990. Tämä koskee lähinnä Selkämerta ja saattaa johtua ravinneainekuormituksen kasvusta, mikä lisää orgaanisten aineiden tuotantoa kasviplanktonin muodossa ja siten pohjaeläinten ravinnonsaantia. Kymmenen viime vuoden aikana kokonaisbiomassan kasvu on kuitenkin tasaantunut, mikä osoittaa, ettei ihmisestä johtuva kuormitus enää kasva.

Meioeläimistöön luetaan esim. sukkulamadot (Nematoda), raakkuäyriäiset (Ostracoda) ja erilaisten organismiryhmien toukka-asteet, joiden aikuiset yksilöt kuuluvat makroeliöstöön. Esimerkkejä ryhmistä, joiden toukka-asteet kuuluvat tähän nk. tilapäiseen meioeläimistöön ovat nuoret valkokatkat, erilaiset simpukat, monisukasmadot, kastemadot ja surviaissääsket. Merenkurkun pohjoispuolen erityisolosuhteet suosivat meioeläimistöä, joka onkin rikkaampi ja merkittävämpää kuin Selkämerellä. Sedimentoituvat aineet tarjoavat ravintoa tasaisemmin, eikä Perämerellä tarvitse kilpailla ravinnosta simpukoiden kanssa. Petoeläinlajejakin on vähemmän Selkämereen verrattuna.